Salaojaremontin suunnittelu lähtee tarpeesta. Tyypillisesti salaojaremontti-projektin käynnistysvaiheeseen liittyy kuntotarkastus, jonka yhteydessä havaitaan puutteellinen salaojajärjestelmä. Tänä päivänä kuntotarkastus teetetään usein asunnon omistajanvaihdoksen
Continue readingSalaojat kiinnostavat ostajia
Ennen 1990-lukua rakennetun kodin ostamista pohtivista joka toinen tiedustelee rakennusta ympäröivien salaojien kuntoa, kun perehtyy kiinnostavaan kohteeseen.
Asuntoa ostavien ja sitä myyvien tietoisuus salaojien merkityksestä on Kiinteistömaailma Helsinki Pakila-Paloheinän yrittäjä, kiinteistönvälittäjä Nico Auteron mukaan kasvanut merkittävästi viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana.
– Tietoa on helpommin saatavilla, joten tietoisuus parantuu vuosi vuodelta, Autero pohtii muutoksen syitä.
Hänen kokemuksensa mukaan joka toinen asiakas kysyy salaojista ja niiden kunnosta, kun harkitsee ennen 1990-lukua rakennetun talon ostamista. Uudempien asuntojen kohdalla salaojat nousevat keskusteluun harvemmin, sillä niiden oletetaan olevan kunnossa.
– Salaojakeskustelua käydään sekä omakotitalojen että taloyhtiöiden, kuten pari- ja rivitalojen, kohdalla. Eniten salaojista keskustellaan silloin, kun ostoaikeet kohdistuvat kellarilliseen kohteeseen, Autero kertoo.
Selvitä salaojien kunto
Nico Auteron mukaan sekä asunnon myyjän että ostajan on hyvä olla kiinnostunut myös rakennusta ympäröivistä salaojista. Ensimmäinen asia, jota kannattaa pohtia, on talon sijainti suhteessa maanpintaan ja sen kallistuksiin.
Mitä matalampaan kohtaan ja savimaisemman maaperän päälle talo on rakennettu, sitä suurempi merkitys salaojilla on talon perustusten ja rakenteiden kuntoa ajatellen. Korkealla paikalla kallion päällä sijaitsevan talon kohdalla taas salaojien merkitys on pienempi. Rakennuksen sijainti sekä rakennustyyppi ja ikä vaikuttavat siis siihen, millainen painoarvo salaojilla on asumisterveyden suhteen.
– On tietenkin tärkeää selvittää, onko salaojia ylipäätään asennettu, ja jos on, toimivatko ne. Olennaista on myös tutkia, ovatko salaojien tarkastuskaivot näkyvillä vai maan sisässä, Autero listaa.
Hän tietää, että ostovaiheen suurimmat rakenteelliset pohdinnat liittyvät nimenomaan rakennuksen viemäreiden ja putkistojen kuntoon sekä salaojiin. Niissä piileviä haasteita kartoitetaan huolella, sillä seurausten korjaaminen voi vaatia ison remontin.
– Normaaliin asunnon kuntotarkastukseen kuuluu yleensä salaojien tarkastuskaivojen läpikäynti sekä esimerkiksi perustuksen ja pihan välisen korkeusaseman mittaaminen. Salaojajärjestelmään tutustutaan myös piirustusten tasolla, mutta putkiston kuvausta tarkastus ei normaalisti sisällä, Autero kertoo.
Remontoi salaojat ajallaan
Omaa asuntoaan myyvän kannattaa selvittää kodin salaojajärjestelmän tilanne ennen kuin laittaa asunnon myyntiin. Etenkin jos mielessä on pienikin epäily salaojien huonosta kunnosta, kannattaa salaojien kuntotarkastus tai kuvaus teettää ennen myyntipäätöstä, sillä tieto on valttia.
– Kuvauksen perusteella voi sitten ratkaista, tekeekö remontin ennen myyntiä vai jättääkö sen seuraavan omistajan vastuulle. Jos salaojien remonttitarve on syystä tai toisesta akuutti, suosittelen tekemään remontin ennen kuin asunnon laittaa myyntiin, Nico Autero neuvoo.
Remonttiin kannattaa siis ryhtyä silloin, jos salaojajärjestelmän kunnostaminen olisi lähivuosina edessä joka tapauksessa. Jos taas remonttitarve ei ole akuutti, voi kuntokartoituksen tiedot ja remonttipäätöksen tekemisen jättää seuraavalle omistajalle.
– Salaojaremontti nostaa asunnon hintaa ja helpottaa kohteen myymistä olettaen, etteivät remonttitarpeessa olleet salaojat ole ehtineet aiheuttaa vaurioita rakennuksen perustuksiin tai rakenteisiin, Autero summaa.
Rivitalon salaojaremontti, Rajatorppa
Pitkän harkitsemisen jälkeen taloyhtiö päätti tehdä salaojaremontin. Torsten päätyi remontin toteuttajaksi tarkan kilpailutuksen jälkeen.
Continue readingRivitalon salaojaremontti, Vesala
Kohteessa toteutettiin KVR-menetelmällä suunniteltu salaoja- ja sadevesijärjestelmän uudistus. Kolmen paritalon sadevedet ohjattiin kunnalliseen hulevesiviemäriin, jotta talojen perustukset pysyvät tulevaisuudessa kuivina.
Continue readingRivitalon salaojaremontti, Sompio
70-luvun taloyhtiössä kosteusongelmien juurisyyksi paljastui aikansa eläneet salaojat ja kosteussuojan puuttuminen talon perustuksista. Torsten toteutti KVR-menetelmällä suunnitellun salaoja- ja sadevesijärjestelmän uudistuksen.
Continue readingRivitalon salaojaremontti, Oulunkylä
Laaja salaojaremontti sai alkunsa, kun kuntotutkimuksessa oli paljastunut huonokuntoiset salaojat. Torsten teki tarjouksen, joka sisälsi salaojien uusimisen lisäksi asfaltoinnin ja aitojen rakentamisen.
Continue readingKerrostalon salaojaremontti, Kilta
Kuntotarkastus paljasti kerrostalon remontin tarpeet ja ensimmäisenä korjauslistalla olivat salaojat. Torsten toteutti remontin onnistuneesti insinöörintoimiston suunnitelman pohjalta.
Continue readingRivitalon salaojaremontti, Heikinlaakso
Rivitalon salaojia päätettiin alkaa tutkimaan, kun asuntokauppojen yhteydessä taloyhtiöstä löydettiin kosteutta. Torsten käytti tässä kohteessa KVR-menetelmää, jossa Torsten suunnitteli ja toteutti koko remontin alusta loppuun saakka onnistuneesti.
Continue readingRivitalon salaojaremontti, Oulunkylä
Kohteessa oli kolme rivitaloa, joista kaksi taloa oli rinteessä ja matalaperustuksinen talo tasaisella maalla. Rinteen puolella asuintiloja oli myös maan alla.
Continue readingRivitalon salaojaremontti, Malmi
Taloyhtiön homevahingon ratkaisemiseen tarvittiin sekä sisä- että ulkotilojen remontointia. Yhteistyöllä sisätilojen suunnittelijan kanssa Torsten toteutti taloyhtiöön ulkotilojen suunnitelmat salaojasaneerausta varten KVR-menetelmällä. Taloyhtiön neljän asunnon alla oli kellarit.
Continue reading