Vantaa, Hiekkaharju Projektin aloitus Hiekkaharjussa sijaitseva kahden rapun kerrostalo oli tullut siihen ikään, että salaojajärjestelmän kunto herätti taloyhtiössä huolta. Talolla oli vanhat, alkuperäiset salaojat, mutta niiden toimivuus oli heikentynyt vuosikymmenten aikana. Tutkimuksissa selvisi, että salaojat olivat paitsi huonokuntoiset, myös väärällä korkeudella, eivätkä siis enää suojanneet rakennuksen perustuksia riittävästi. Päätös salaojaremontista tehtiin nopeasti, sillä kosteusrasitus uhkasi rakennuksen rakenteita. Urakoitsijan valinnassa painotettiin …
Omakotitalon salaojaremontti Pakila
Helsinki, Pakila Projektin aloitus Kyseessä oli 1940-luvulla rakennettu rintamamiestalo, jossa oli ajan myötä ilmennyt kellarin kosteuteen liittyviä ongelmia. Rakennuksen perustusten ympärillä ei ollut nykyaikaista salaojitusratkaisua, minkä vuoksi sade- ja sulamisvedet olivat päässeet vaikuttamaan kivijalkaan ja kellaritiloihin. Tavoitteena oli parantaa rakennuksen kosteusteknistä toimivuutta, ehkäistä rakenteiden vaurioitumista, sekä parantaa sisäilman laatua. Ennen remontin aloittamista suoritettiin kuntotutkimus, jossa kartoitettiin maaperän rakenne, salaojien puuttuminen …
Mikä on salaoja ja miksi se on tärkeä?
Salaojajärjestelmä on maanpinnan alle asennettu putkisto, jonka tehtävä on poistaa ylimääräinen vesi ja kosteus maaperästä. Salaojituksen pääasiallinen tarkoitus on estää veden kertymistä rakennuksen perustusten ympärille ja näin suojata taloa kosteusvaurioilta. Ilman toimivaa salaojitusta maaperän kosteus voi nousta rakenteisiin, mikä lisää hommeongelmien ja rakenteellisten vaurioiden riskiä. Salaojan toimintaperiaate perustuu painovoimaan. Kun sade- tai sulamisvesi imeytyy maahan, osa vedestä ohjautuu rei’itettyihin …
Pumppaamo pitää perustukset kuivina
Rakennuksen perustukset pysyvät kuivina vain, jos salaojista kertyvä vesi pääsee poistumaan hallitusti. Yleensä vesi kulkee viettona alamäkeen painovoiman avulla, mutta jos purkupaikka, esimerkiksi oja tai kaupungin sadevesiviemäri, on salaojaa korkeammalla, tarvitaan apua veden nostamiseen pumppaamolla. Näin salaojat tyhjenevät ja perustus pysyy kuivana. – Kuten kaikki tiedämme, vesi ei kulje ylämäkeen, joten vesi siirretään sadevesiviemäriin pumppaamon avulla, Talokaivon Heikki Vihtonen kertoo. …
Louhinta takaa oikean kaadon
Salaojat asennetaan aina rakennuksen perustustason alapuolelle. Jotta voidaan varmistaa, että vesi kulkee putkissa oikeaan suuntaan, täytyy putkien laskea aina rakennukselta purkupaikalle asti. Jos tontilla on kalliota, joka estää salaojan oikean koron, louhitaan sitä pois tieltä, jotta vesi liikkuu putkissa ongelmitta. Louhinta saattaa herättää monessa salaojaremonttiin ryhtyvässä jännitystä, mutta oikeiden yhteistyökumppaneiden ja huolellisen suunnittelun avulla urakka ei maksa maltaita eikä aiheuta …
Taloyhtiön suoraviivainen salaojaremontti
Torsten Salaojaremontit Oy toteutti helsinkiläisen kolmen huoneiston taloyhtiön salaojaremontin vuonna 1979 rakennettuun rivitaloon, jotta asuminen olisi jatkossakin huoletonta ja turvallista. Avaimet käteen -periaatteella toteutettu remontti onnistui yli odotusten eikä työnteko häirinnyt asukkaiden arkea. Kolmen huoneiston taloyhtiössä havahduttiin pohtimaan salaojien kuntoa, kun rakennus ylitti 40 ikävuoden rajapyykin. Taloyhtiön hallitus tiesi, ettei salaojia ollut remontoitu eikä kuvattu vuosikymmenten aikana. Rakennuksen ympärille asennetuista …
Kellari, matala perustus ja valesokkeli korostavat salaojien merkitystä
70- ja 80-luvuilla rakennettiin runsaasti taloja, joissa on joko valesokkeli tai muuten hyvin matalat perustukset. Tällaisissa rakennuksissa salaojien toimivuuteen kannattaa panostaa erityisen paljon, etenkin jos rakennuspaikka on märän puoleinen. Mitä matalampi sokkeli talossa on, sitä tärkeämpää on toimiva kuivatus. Suomen Talokatsastuksen perustaja, rakennusmestari Pekka Vaittisen kokemus kertoo, että ennen 1990-lukua rakennetuista taloista etenkin kellarillisissa kodeissa ja märälle rakennuspaikalle sijoitetuissa taloissa …
ISODRÄN®-levy pitää kellarin kuivana ja lämpimänä
Pientalon salaojaremontissa uusitaan monesti myös kodin maanalaisten lämpimien tilojen lämmöneristys. ISODRÄN®-menetelmän avulla esimerkiksi kellarin maanvastaisiin seiniin saadaan lämmöneristyksen lisäksi seinärakennetta kuivattava suojamateriaali, joka toimii myös kapillaarikatkona. Ruotsalainen ISODRÄN®-levy on salaojittava lämmöneriste, joka edistää rakenteiden kuivumista, sillä se on diffuusioavoin materiaali. Bitumilateksiemulsiolla käsitellyistä ja yhteenliimatuista, pyöreistä EPS-palloista koostuva levy päästää kosteuden siirtymään vapaasti pois rakenteesta. – Kosteuden eli vesihöyryn kulkeutuminen tapahtuu …
Kuvaus kertoo salaojajärjestelmän kunnon
Jos kodin salaojajärjestelmän kunto mietityttää, kannattaa paikalle pyytää ammattilainen, joka tarkistaa tilanteen. Maan alla kulkeviin putkiin ja järjestelmään kuuluviin salaojakaivoihin päästään kurkistamaan putkistokameran avulla. Rakennusten ympärille asennettujen salaojien tarkoituksena on estää pohjaveden haitallinen nousu perustuksiin eli pitää talon perustukset kuivana. Pohjaveden korkeus vaihtelee eri alueilla ja vuodenaikojen mukaan. Keskimäärin pohjavettä esiintyy 1-5 metrin syvyydessä. Suurin riski talon perustuksen ja pohjaveden …










