Rivitalon salaojaremontti

VANtaa, rajatorppa

Projektin aloitus

Neljän asunnon taloyhtiössä oli harkittu salaojaremonttia jo kaksi vuotta sitten, jolloin oli käyty keskustelua mahdollisesta remontista Torstenin kanssa. Taloyhtiö kuitenkin päätti laittaa asian jäihin. Rivitaloon tehtyjen lisätutkimuksien jälkeen oli kuitenkin selvää, että salaojat tuli remontoida. Kilpailutuksen jälkeen Torsten valikoitui remontin toteuttajaksi.

Remontin aikana

Remontti aloitettiin purkutöillä. Takapihalta purettiin väliaidat, terassit ja etupihalta purettiin laatat. Salaojien kaivaminen aloitettiin etupihalta. Asuntojen etuoville laitettiin kulkusillat, jotta asukkaiden oli turvallista kulkea koteihinsa. Kun takapihan salaojat olivat valmiita, asennettiin jokaisen asunnon takapihalle pohjat uusia terasseja varten. Terassit asennettiin paikoilleen remontin loppuvaiheessa.

Lopputulos

Taloyhtiön pitkään harkitsema salaojaremontti on toteutettu. Sadevedet eivät jää jatkossa talon perustuksiin aiheuttamaan kosteusvaurioita. Torsten asensi takapihojen väliaidat takaisin paikoilleen. Lisäksi Torsten kävi asukkaiden kanssa tonttikohtaiset toiveet läpi. Lisätajouksien ansiosta asukkaat saivat haluamansa näköiset terassit ja laatoitukset pihoihinsa.

Piha on juuri toivomusten mukainen. Kaikki näyttää tyylikkäältä ja huolella valmistetulta.