Omakotitalon salaojaremontti Ilola

VANTAA, ILOLA Projektin aloitus Asuntokaupan yhteydessä tehdyssä kuntotarkastuksessa kävi ilmi, että talon salaojat tulee uusia. Talon ostanut asukas päätti ryhtyä tuumasta toimeen. Hän otti yhteyttä Torsteniin. Remontin aikana Salaojaremontti onnistui mallikkaasti. Torsten uudisti salaojien lisäksi kohteesta kellarin portaiden muurin. Lisäksi koko tontti profiloitiin uudestaan ajamalla pihamaalle uudet maamassat. Etupihalle tehtiin kivetyspohja tulevaa laatoitusta varten. Lopputulos Toimivien salaojien lisäksi talo sai …

Omakotitalon salaojaremontti Marjaniemi

HELSINKI, MARJANIEMI Projektin aloitus Asiakas oli saanut haltuunsa isovanhempiensa talon, jota hän päätti lähteä kunnostamaan. Asiakas otti yhteyttä Torsteniin, joka suunnitteli kohteeseen salaojaremontin KVR-menetelmällä. Remontin aikana Kellarillisen talon reunustoja kaivaessa esiin havaittiin, että maan alta ilmestyy kalliota. Tontilla suoritettiin louhintaa, jotta salaojat saatiin oikealle syvyydelle kellarin lattiaan nähden. Putkien kaadot tulee olla niin, että vesi valuu luonnollisella tasapainollaan kohti kaivoja. …

Omakotitalon salaojaremontti Rekola

VANTAA, REKOLA Projektin aloitus Tässä kohteesta poikkeuksellisen teki piha-alueiden kivetystyöt sekä tilan puute yleensä. Jo suunnitteluvaiheessa huomattiin, että ahtaus aiheuttaa haasteita remontin aikana ja työjärjestykseen keskityttiin jo suunnitteluvaiheessa. Remontin aikana Työ alkoi pihalaattojen poistamisella. Matalaperusteisen talon perustuksen esiin kaivamisen jälkeen perustukseen asennettiin patolevy. Salaojaputkiston asennusta seurasi salaojasepelin asennus. Sepeli tuotiin kohteeseen puhaltamalla.  Lopputulos Salaojaremontti tehtiin täydellisenä alusta loppuun. Kiinteistöllä oli …

Pieni kaivuri valkoisen omakotitalon kulmalla

Omakotitalon salaojaremontti Tapaninkylä

HELSINKI, TAPANINKYLÄ Projektin aloitus Omistaja halusi teettää hienossa kunnossa pitämäänsä taloon salaojajärjestelmän uudistuksen. Hyvin remonttiasioista perillä olevan asiakkaan tahtotila oli laadukkaasti toteutettu remontti asianmukaisella kalustolla ja materiaaleilla. Kilpailutuksen jälkeen Torsten valikoitui remontin toteuttajaksi.  Remontin aikana Salaojaremontti aloitettiin siirtämällä puutarhavaja kokonaisena sivuun remonttialueelta. Remontissa käytettiin talon perustuksiin asennettavia isodrän-levyjä, jotka valuttavat veden jatkossa suoraan salaojiin. Tämä toimii myös kellarin eristeenä. Talossa …

Omakotitalon salaojaremontti Vuosaari

HELSINKI, VUOSAARI Projektin aloitus Nuori pari oli suunnitellut terassin rakentamista ja piharemonttia omalle tontilleen. Tätä ennen he kuitenkin halusivat uusia salaojajärjestelmän, jotta pihatyöt eivät menisi hukkaan tulevaisuudessa salaojaremontin takia. Asiakkaat ottivat yhteyttä Torsteniin. Remontin aikana Remontti eteni ongelmitta. Salaojat asennettiin talon matalien perustuksien alapuolelle ja päälle laitettiin sepeliä. Talon etu- ja sivupihalle ajettiin mursketta, jotta pihasta tulisi tasainen ja kestävä. …