Projektin aloitus
Asuntokaupan yhteydessä asunnossa oli todettu kosteutta. Tämän syyksi selvisi alkuperäinen salaojajärjestelmä, joka ei ollut enää toimintakunnossa. Torsten teki tarjouksen KVR-menetelmällä, joka hyväksyttiin. KVR-menetelmässä Torsten suunnittelee ja toteuttaa koko remontin alusta loppuun saakka.
Remontin aikana
Taloyhtiöön asennettiin uudet salaojat ja lisättiin sadevesijärjestelmä. Rivitalo oli rakennettu rinteeseen, jonka vuoksi osa talosta oli maan alla. Rinteen puoleisiin perustuksiin asennettiin lisälämmöneristeet suojaamaan rakennuksen kellareita. Talon perustuksien ympärille asennettiin salaoja- ja sadevesiputket, joiden päälle laitettiin sepeliä. Sepeli saa aikaan kapillaarikatkon eli johdattaa veden pystysuunnassa kohti salaojia. Remontin lopuksi Torsten viimeisteli taloyhtiön pihan siistiksi.
Lopputulos
Remontti sujui onnistuneesti suunnitelmien mukaan. Salaojien uusiminen ja sadevesijärjestelmän lisääminen oli oleellinen perusparannus rivitalolle. Talo pysyy jatkossa kuivana kosteudelta ja talolle tuli ikää vuosikymmeniä lisää. Taloyhtiön pihat saivat uuden ilmeen remontin päätteeksi.
Olemme kiitollisia, että kosteusongelmien syypäästä on päästy eroon. Kiitoksia vielä kerran työstänne!
Asiakas