Rivitalon salaojaremontti

Helsinki, OULUNKYLÄ

Projektin aloitus

Rivitalossa olleen asunnon myynnin yhteydessä tehtiin kuntotarkastus, jossa oli käynyt ilmi, että kellarissa oli kosteutta. Taloyhtiö hankki ulkopuolisen yrityksen tutkimaan asiaa tarkemmin. Tutkimuksissa selvisi nopeasti, etteivät salaojat enää olleet toimintakunnossa. Asiakas otti yhteyttä Torsteniin, joka ryhtyi suorittamaan salaojajärjestelmän saneerausta. Projekti toteutettiin KVR -menetelmällä, Torsten hoiti projektin suunnittelusta toteutukseen.

Remontin aikana

Rivitaloista puuttui sadevesien ohjausjärjestelmä kokonaan. 80-luvulla oli tyypillistä, että sadevesien ohjausjärjestelmää ei asennettu lainkaan taloa rakentaessa. Remonttikohteessa haluttiin uusia sekä salaoja- että sadevesijärjestelmät, jonka Torsten toteutti suunnitelman mukaan. Kaivuusyvyys tasamaan rivitalossa oli noin metrin, rinnetaloissa ja rinteen puolella kaivuusyvyyttä oli enemmän, lähes neljä metriä.

Lopputulos

Salaojasaneerauksen ansiosta talotekniikka saatiin uuteen hienoon iskuun ja kosteusongelmista päästiin eroon. Ennen remonttia salaojien vedet imeytyivät maastoon, remontin yhteydessä avattiin yhteys HSY:n sadevesiviemäriin ja kerätyt vedet jatkossa poistuvat kokonaan pois tontilta. Lisäksi talon piha saatiin 2020-luvulle, kun taloyhtiön rehevöityneet pinnat uusittiin salaojaremontin jälkeen.

Oli mukava seurata tehokasta työskentelyänne. Kiitoksia urakan suorittamisesta!

Related Works